Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa. Älä kulje takanani, en ehkä johda. Kulje vierelläni ja ole ystäväni. - Albert Camus

Ystävyys on asia, mitä ilman en osaisi elämääni kuvitella. Vaikka minua ei olekkaan siunattu lukuisilla ystäväjoukoilla, niin on minulla muutama erittäin hyvä ystävä, joiden vuoksi olisin valmis lähtemään vaikka maailman ääriin.
Riippuvuus. Jotkut ovat riippuvaisia tupakasta, toiset alkoholista, joidenkin maailma romahtaa jos eivät saa päivittäistä aamukahviaan. Minä olen läheisriippuvainen. Elämä on kouluttanut minua sen verran, että minulta vie pitkään luottaa kenenkään, en päästä ihmisiä helposti lähelleni. Elämässäni on vain muutama ihminen, joihin voin sanoa oikeasti luottavani, vaikka keneenkään ei ole 100% luottamista, ei edes itseensä. Nämä minulle tärkeät ihmiset, aiheuttavat minussa riippuvuutta.

Nyt raskauden myötä olen huomannut, läheisriippuvuuteni vaan voimistuneen. Tunnen olevani enemmän yksin. Minulle rippuvuutta aiheuttavat ihmiset eivät enää vietä aikaa kanssani yhtä paljon. Heillä on viikonloppuisin omat kuvionsa, joihin minä en enää kuulu.

Esimerkiksi parasystäväni, miespuoleinen henkilö, jonka kanssa ennen vietin aikaa lähes päivittäin. Pystyin puhumaan hänelle lähes kaikesta. Hän tietää elämästäni kipeitä asioita, joita en ole muille pystynyt kertomaan. Hän on aito ihminen, kaikille kiltti ja hyväsydäminen persoona, häntä on mahdotonta olla rakastamatta. Siksi tekee pahaa, kun enää emme vietä aikaa samalla tavalla kuin ennen. Tokihan näemme melko usein, mutta ei se ole samanlaista kuin ennen. Nyt hänellä on uudet kuviot elämässään, ja tunnen jääneeni sivuun. Ennen vietimme kaikki viikonloput yhdessä, nyt yhteydenpitomme loppuu usien jo torstaina, ja vasta sunnuntai-iltana kuulen hänestä seuraavan kerran. Hän kertoo kuinka on ollut pitämässä hauskaa kavereidensa kanssa. Minä kuuntelen, ja mietin mielessäni, että tuohon kaverijoukkoon minä en enää kuulu, minun kanssani ei voi pitää hauskaa viikonloppuisin. Se sattuttaa.

Tekee pahaa ajatella, että muutaman kuukauden päästä näen tuskin koskaan parasta ystävääni. Minä vietän aikaa kotona, hän saattaa piipahtaa joskus kahville. Mutta siihen se jää. Hän jatkaa villiä nuoruuttaan, minä vietän aikaa kotona pienen perheeni kanssa.
Miten päästä yli riippuvuudesta tätä ihmistä kohtaan? Miten "unohtaa" ihminen, yksi niistä harvoista joihin olet juuri oppinut luottamaan? Kenelle minä sitten kerron huolistani ja kipeistä asioista, joita muut eivät voi samalla tavalla ymmärtää?
Näitä ja lukuisia muita kysymyksiä mietin mielessäni aina kun tapaamme. Näitä ja lukuisia muita kysymyksiä pyörittelen mielessäni viikonloppuisin. Näitä ja lukuisia kysymyksiä mietin jatkuvasti.
Mutta elämä kulkee eteenpäin niinkuin on tarkoitettu, vastaukset kaikkeen löytyvät aikanaan..

"Ystävä, joku joka tietää sinusta kaiken, mutta rakastaa sinua siitä huolimatta." ~Elberd Hubbard