 |
| Alkuraskaudesta, rv 12+0. |
Ihana kamala raskausaika.
41+2 pitkää viikkoa kasvattelin masussa meidän pientä ihmettä, ennenkuin neiti oli viimein valmis syntymään.
Alkuraskaudesta olin aivan ylihysteerinen, koska minulla ei ollut mitään kummempia oireita, olin kuullut kauhukuvia ylenpalttisesta pahoinvoinnista jne, mutta minulla ei mitään tälläistä ollut. Sekös vasta saikin epäluuloiseksi, kysymyksiä vilisi päässä, olenko minä edes raskaana, onko jokin vialla? Ja olihan se sitten pakko maksaa 200€ ja mennä alkuraskauden varhaisultraan rv6+, jotta sain mielenrauhan, siellä se pienenpieni sydän sykki <3, vaan vielä piti miettiä onko jotain poikkeavuuksia jne...
Nt-ultran jälkeen saimme vihdoinkin huokaista helpotuksesta, meille oli tulossa täysin terve pienokainen.
Ja sitten Puolivälin kohdalla olikin rakenneultra, jossa meille lupailtiin pientä prinsessaa. <3
..Koko raskauden aikana ravasinkin sitten varmaan lähemmäs 20 kertaa kontrolli-ultraäänitutkimuksissa, milloin vauva oli neuvolan mukaan liian pieni, milloin taas liian suuri.. Oli myös todella pahaa turvotusta, vereslihalle raavittavaa ihottumaa kun kutisi niin paljon, huimausta, päänsärkyä jne, onneksi kuitenkin vältyttiin r.ajan diapetekseltä, myrkytyksiltä jne.
Vaan Odotusaikaapa ei yhtään myöskään helpottanut se, että avokkini, M oli armeijassa raskauden viimeiselle kolmannekselle saakka. Olin siis käytännössä yksin suuren muutoksen keskellä.
Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä pidemmiltä ja raskaammilta päivät tuntuivat. Päivien sisältö oli jotakuinkin seuraavaa, syömistä syömistä syömistä, valitusta, syömistä syömistä.Toki välissä kiertelin kaupoissa ostelemassa läjäpäin vaatteita, ja puunasin asuntoamme lattiasta kattoon, päivittäin.. Minulla oli melkoinen pesänrakennusvimma, kuten varmasti kaikilla samassa tilassa olevilla. Meidän perheeseen oli tulossa vauva. <3
+25kg tuo ylenpalttinen syöminen toikin mukanaan, ja joka ikisen uuden kilon myötä itsetunto vajosi pikkuhiljaa maanrakoa kohden, siellä se on vielä tänä päivänäkin, vaikka aika-ajoin nosteleekin päätään hieman, siitäkin huolimatta että painoa on nyt synnytyksen jälkeen lähtenyt n.-28kg, ei olo tunnu siltä että minä riitän tälläisenä. Vielä on matkaa tyytyväiseen, parempaan minään.
 |
| Puolivälin tienoilla.. |
Onneksi minulla oli ystävä, joka oli myös raskaana saman aikaisesti kun hänenkin miehensä oli armeijassa, itseasiassa meillä oli lasketuissa ajoissa vain neljä päivää eroa. Tämä ystävä oli suuri tuki ja turva uuden muutoksen ja raskaan arjen keskellä. Oli joku jonka kanssa puhua kaikista vaivoista, vertailla kokemuksia, neuvolakortteja yms. Muita ystäviä ei näkynytkään kuin silloin tällöin, koska meidän ikäisillämme nuorilla on aikalailla muut kuviot, kuin höpötellä raskausjuttuja päivästä toiseen..
Onneksi pitkiä viikkoja seurasi aina viikonloppu, lähes joka viikonloppu M pääsi lomille, ja silloin saimme yhdessä valmistautua tulevaan. Ja tulihan se "Pitkä" 6kk pituinen armeijan palvelusaikakin lopulta täyteen, ja pääsimme vihdoin rakentamaan yhteistä kotia meidän pienelle perheelle. Pian meitä olisi kahden sijasta kolme. <3
 |
| Wappu/12 |
