lauantai 12. huhtikuuta 2014

Nälkä kasvaa syödessä.

"Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta."

Kuten aikaisemminkin mainitsin, tänne on iskenyt oikein kunnon kokkailuvimma, kuluneella viikolla olen kokeillut kaikennäköistä uutta, ja kaikki kokeilut ovat kyllä onnistuneet niin hyvin, että tuolle "ronkelille" miehellekkin on uponnut hyvällä ruokahalulla!! Tässäpä muutama lemppari..

JUUSTOINEN SPAGHETTI-VUOKA


Ohjeet spaghetti-vuokaan:
-Keitä pieniksi pätkiksi napsittua spaghettia n. 300-400g n.6-7min.

-Paista 400g jauhelihaa ja ruskista sekaan yksi sipuli (itse lisäsin myös vähän pakastemaissia), mausta oman makusi mukaan

-Lado voideltuun vuokaan kerroksittain spaghettia ja jauhelihaa

Tee juustokastike:
- Sulata erillisessä kattilassa 2rkl rasvaa
lisää sekaan 4rkl vehnäjauhoja ja ruskista

-Sekoita joukkoon 6dl kylmää maitoa, kiehauta hiljalleen n.5min

-Lopuksi heitä seoksen sekaan n. 1-1,5dl juustoraastetta ja mausta oman makusi mukaan

-Kaada juustokastike vuokaan spaghetti-jauheliha-seoksen päälle

-Paista uunissa 200 asteessa n. 30-40min

^HUOM! HALUTESSASI VOIT SEKOITTAA JAUHELIHAN KANSSA MYÖS PIENEN PURKILLISEN TOMAATTIMURSKAA..


"Hyvä ruoka, parempi mieli."


JAUHELIHATÄYTTEISET LETUT

Näistä tuli kyllä heti ihan hitti meidän perheessä!!! NAM.
 Ohjeet täytettyihin lettuihin:
-Tee lettutaikina & paista letut, itse käytin seuraavan linkin ohjetta; Letut

-Keitä kypsäksi haluamasi määrä riisiä, itse keitin n.1-1,5dl

-Paista jauhelihaa n.300g, ruskista sekaan yksi sipuli ja mausta makusi mukaan,
voit myös halutessasi lisätä myös esim. paprikaa, kuten itse lisäsin

-Sekoita riisit ja jauheliha keskenään, lisää joukkoon n. 0,5prk ranskankermaa ja n. 1dl juustoraastetta ja mausteita oman makusi mukaan

-Lisää letun toiseen laitaan muutama ruokalusikallinen jauhelihaseosta ja kääri rullalle

-Lisää rullattujen lettujen päälle juustoraastetta ja sujauta 200 asteiseen uuniin kunnes juusto on saanut kauniin värin

^HUOM. Lettuihin voit toki vaihtoehtoisesti jauhelihan sijaan laittaa mitä ikinä haluatkin esim. kinkkua, kanaa, kasviksia.. ;)

jämäletuista voi tehdä jälkkäriksi makean version.. ;)

"A diet is when you watch what you eat and wish you could eat what you watch." 
Hermione Gingold 


KERMAINEN KAALILAATIKKO


Ohjeet kaalilaatikkoon:
-Pilko n. 400g kaalia (ei kantaa)

-Keitä lihaliemikuutiolla maustetussa vedessä
n. 1-2dl riisiä ja kaalin paloja n.15min
(säästä keitinvesi)

-Paista n.300-400g jauhelihaa ja ruskista sekaan yksi sipuli, mausta mielesi mukaan

-Lado voideltuun vuokaan kerroksittain riisi-kaali-seosta ja jauhelihaa

-Kaada päälle muutama dl keitinvettä ja 1prk kuohukermaa(itse käytin)/ruokakermaa & halutessasi ripottele päälle vielä oman makusi mukaan mausteita

-Paista 175 asteisessa uunissa, kunnes pinta on saanut kauniis rusehtavan sävyn (n.1h)
-Nauti puolukkahillon kera!

^HUOM! TÄMÄ KERMAINEN VERSIO MAISTUU VÄHÄN NIRSOMMALLEKKIN KAVERILLE, KUTEN OMALLE UKKOKULLALLENI.. ;)


"Ei oo läheskää nii näläkä, ko välillä syöpi"

KAURALASTUT

Niin simppeli ja niiiiin maistuva herkku!

Ohjeet kauralastuihin:
-Sulata 50g margariinia tai voita
-Lisää sekaan 
1dl sokeria
1,5rkl vehnäjauhoja
2dl kaurahiutaleita, 
1tl leivinjauhetta ja 
yksi muna, sekoita kevyesti
-Nostele taikinaa kahdella lusikalla (yht.n 1rkl/nokare) leivinpaperin päälle pieniksi nokareiksi
-Paista uunin keskitasossa 200 asteessa n.7-8min

^HUOM! Keksit kärähtävät nopeasti, joten kannattaa olla valppaana uunin äärellä! ;)
*Jos haluat vähän erilaisen version tästä herkusta, sulata liedellä/mikrossa vähän taloussuklaata, dippaa paistetun keksin toinen puoli sulaneessa suklaassa ja halutessasi lätkäise päälle toinen keksi, tai sitten anna keksin jähmettyä suklaakuorrutteella sellaisenaan!


..Asiasta kukkaruukkuun, vähän vielä muita juttuja kokkailun päätteeksi.. 

Alkuviikosta kävin toisessa neuvolassa, masulaisen sydänäänet huitelivat n.150/min (kuten myös edellisviikolla olleessa lääkärinlassa)!<3 
Oma painoni on onnekseni vielä lähtöpainossa, eli suurempaa painonnousua ei vielä ole tullut, vaikka turvotusta onkin jo havaittavissa mm. sormissa ja säärissä! 
Puoliväliin ja rakenneultraankin on enään vajaat kaksi viikkoa! Huih! 
Masulainen tuntuu päivä päivältä voimakkaammalta, potkuissa alkaa olla jo sitä niin sanottua "ytyä"! ;) Etenkin iltaisin kun yritän kömpiä nukkumaan, alkaa pikkukaverilla hurja jumppa kohdistuen erityisesti kylkiin..

pe 11.4 aamu-masu 18+3

ollaaMuutoin arkemme rullaa eteenpäin aikalailla omalla painollaan.. 
Pirpana viihtyy hoidossa ja kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. 
Oma työntekoni on tähän asti tuntunut oikein mukavalta vaihtelulta kotona oleiluun verrattuna, vielä olisi n.1,5kk jäljellä, kunnes se "lomailu" taas alkaa..

Tähän loppuun voisin kevennykseksi lisäillä muutaman kuvan, miltä meidän arkiaamut näyttävät yleensä, ja miksi meillä yleensä aamuisin tulee niin kiirus töihin/hoitoon lähtiessä.. ;)
Herätyskello on pärissyt ja Äiti ollut "pirteänä" hereillä jo tovin, kun taas toisaalla..

Valot on lykätty päälle ja neitiä herätelty uuteen aamuun..

.. vaan vähän laiskan puoleiselta tämä heräily näyttää.. ;)

.. Sama homma myös isin kohdalla...

2 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu!
    http://kristanruusutrisut.blogspot.fi/2014/04/kaak-minut-on-haastettu.html

    VastaaPoista
  2. Täytyypä vastailla haasteeseen paremmalla ajalla! ;)

    VastaaPoista