perjantai 8. elokuuta 2014

Vadelmanlehtiteetä ja kolme "ässää"

Noniin. Päätinpä, että nyt on aika jälleen koittaa näitä paljon puhuttuja kotikonsteja masulaisen "häätämiseksi"!

Pirpanan odotusaikanahan ei kolme "ässää" (siivous, sauna & seksi) olleet tuottoisia ainakaan meillä.
(Huom. Nämä edellämainituthan eivät itsessään käynnistä synnytystä, vaan voivat jouduttaa tapahtumien kulkua, paikkojen ollessa tarpeeksi kypsiä!)

Nähtäväksi siis jää, miten käy nyt, kun supistuksia yms paikkojen kypsymistä on alkanut tapahtumaan jo vähän aikaisemmin.. Ja nythän tämä pieni_masu_pirpana tosiaan kasvaakin yläkäyrillä, joten hyvinkin mahdollista että päättäisi lähteä syntymään jo ennen laskettua aikaa, we'll see. ;)

Kolmen "ässän" lisäksi olen kuullut taholta jos toiseltakin vadelmanlehtiteestä, ja nyt anoppilassa ollessani päätinkin tutustua kovin luonnonläheisen anoppini "käytännön lääkekasvit"-opukseen.
Ja kyllähän tuo opus vahvistaa kuulemaani, vadelmanlehtiteetä suositellaan nautittavaksi niin raskausaikana, kuin raskauden jälkeenkin! Tosin ensimmäisten kolmen raskauskuukauden aikana tuotetta kehoitetaan välttämään, sen aiheuttaman mahdollisen ylimääräisen verenvuotoriskin takia. Mutta tämän jälkeen, ja etenkin rv34 eteenpäin on hyvin suositeltavaa nauttimaan teetä päivittäin 1-3kupillista.

Vadelmanlehtitee mm.
-vahvistaa lantionpohjan-/kohdun lihaksia, tehostaen näin kestävyyttä synnytyksessä,
-paikkojen ollessa kypsät, tee voi antaa "lisäytyä" supistuksille &
-synnytyksen jälkeen palautuminen helpottunee myös. :)

Teen valmistus on simppeliä;
*n.1tl kuivattuja tai n.2tl tuoreita vadelmanlehtiä per. 2dl vettä
*kiehautetaan nopeasti
*annetaan hautua kymmenisen minuuttia
*kaadetaan suodattimen/siivilän läpi ja nautitaan.
(Itse heitin lehdet kokonaisina veteen, niin siivilääxei tarvittu, mutta makukin jäi kyllä melko miedoksi)

Katsotaan, tuottavatko nämä testiluontoiset kotikonstit tällä kertaa tuloksia! ;)

3 kommenttia:

  1. Tuo vadelman lehti tee ei auttanut meil niinku ei auttanu koöme ässääkää esikko synty käynnistyksellä rv 42+2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meilläkin esikoinen syntyi 41+2 kalvojen puhkaisulla, eipä tuolloin siis ainenkaan ollu urheilusta yms mitään hyötyä! ;) Kuten mainitsin niin eihän nämä synnytystä käynnistäkkään, voivat jouduttaa tapahtumia mikäli paikat tarpeeksi kypsät, mutta ei toki mitään takeita ole :)

      Poista
  2. Mä join hullunlailla vadelalehtiteetä loppuraskaudessa! :) ostin kylläkin valmista teetä mutta ihan hyväähän se oli vaikka vaikutus oli vähän kyseenalaista :p

    VastaaPoista